Vertaistuki Huomassa
Vertaistuki on samankaltaisia asioita kokeneiden ihmisten keskinäistä tukea. Huoma tarjoaa vertaistukea henkirikoksessa läheisensä menettäneille, eli esimerkiksi murhan tai tapon seurauksena surmansa saaneiden henkilöiden perheelle, sukulaisille ja ystäville.
Huoma kouluttaa vertaistukijoiksi vapaaehtoisia, jotka ovat itsekin menettäneet läheisen henkirikoksessa, ja ovat selvinneet omassa surussaan sellaiseen vaiheeseen, että voivat vuorostaan auttaa muita saman kokeneita.

Huoman vertaistukitoiminnan muotoja ovat:
- valtakunnalliset vertaistukikurssit ja -viikonloput
- eri paikkakunnilla kokoontuvat vertaistukiryhmät
- puhelinvertaistuki
- verkossa tapahtuva vertaistuki
Vertaisia voi tavata myös tuetulla virkistyslomalla.
Huoma ei ole vakuuttanut vertaistoimintaan osallistujia. Huolehdithan siis, että omat vakuutuksesi ovat kunnossa tapahtumiimme osallistuessasi.
Huom! Tulethan tuoksuttomana kaikkiin tilaisuuksiin. Näin teet pienellä teolla mahdolliseksi hengityssairauksista kärsivien osallistumisen.
Haluatko sinä auttaa?
Onko omasta menetyksestäsi kulunut jo riittävästi aikaa, että voisit tukea muita läheisensä menettäneitä? Huoma kouluttaa uusia vapaaehtoisia 1–2 kertaa vuodessa, usein yhdessä toisten surujärjestöjen kanssa.
Vertaisryhmän ohjaajien koulutuksia järjestetään myös tarvittaessa. Jos haluaisit perustaa ryhmän omalle paikkakunnallesi, ota yhteys asiakastyön koordinaattoriin numeroon 050 401 2230 / Terhi.
Vapaaehtoisten koulutuksissa:
- käydään läpi surevan kohtaamista
- pohditaan vapaaehtoisen roolia ja jaksamista
- harjoitellaan vuorovaikutustaitoja
Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia. Vasta koulutuksen jälkeen voit päättää haluaako alkaa vapaaehtoiseksi.