Riistetty muovipussielämä

Lisätty 14.10.2022

Koti on siellä missä sydän on, sanotaan.

Jokaiselle meistä oma koti on tärkeä paikka. Kodin lähtökohtana on seinät ympärillä ja katto pään päällä, mutta oleellisinta kodissa lienee seinien sisällä tapahtuva omannäköinen elämä. Kotona voi laittaa ruokaa, käydä vessassa, peseytyä, nukkua ja oleilla. Oma koti on se paikka, jossa voi tehdä arkiaskareitaan rauhassa. Osa tekee työnsäkin kotoa käsin.

Sininen sohva ulkona graffiteilla maalatun seinän edustalla. Sohvan taakse on maalattu suuri violetti-musta sydän.
Kuva: L A-K

Kotona voi asua yksin, jonkun toisen ihmisen tai vaikkapa eläimen kanssa. Osassa kodeista suorastaan riittää vilinää, kun siellä asuu lapsiakin. Kotona saa kirjaimellisesti olla kotoisaa – jokainen päättää oman kotinsa siisteystason, jota mahdollisesti viilataan ennen kuin päästetään ystäviä ja tuttavia kyläilemään.

Kotona on omat tavarat, joista osa on tärkeitä ja sitten on niitä vähemmän tärkeitä, jotka on heitetty vaatekomeroon ja laitettu äkkiä ovi kiinni. Kotoa, siis sieltä kaapin perältä, voi toisaalta myös löytää mitä ihmeellisimpiä aarteita ja muistoja.

Osalla kodin tavaroista voi olla omat vakiintuneet paikkansa; paistinpannu on yleensä siellä tietyssä laatikossa ja hammasharja löytyy vakiopaikaltaan. Tutun keittiön hanan ja jopa vessanpöntön löytää omasta kodistaan käsikopelolla jopa pilkkopimeässä.

Koti on se paikka, jossa ollaan. Kotoa lähdetään ja sinne palataan.

Koti on turvapaikka.

Osalle koti voi olla itsestäänselvyys, mutta sitähän se ei ole. Entä jos omaa kotia ei ole?

Millaista lie oli isäni elämä asunnottomana alkoholistina?

Isäni eli pari vuotta vailla vakinaista asuntoa. Minulla ole tarkkaa käsitystä, miten ja missä hän asui. Ilmeisesti siellä sun täällä. Ehkä vietti joskus öitään ulkona. Jossakin sillan alla tai penkillä torkkuen. Luulen, että useimmiten isä sai katon päänsä päälle ja asui tuttavansa kanssa. Ehkä hänellä oli aluksi mukana kassillinen vaatteita ja useampia henkilökohtaisia tavaroita. Pikkuhiljaa omat tavarat jäivät milloin minnekin. Luulen, että kassi vaihtui jossain kohtaa lähikaupan muovipussiin, jossa kuskattiin yhtä vaihtovaatekertaa ja puhelinta. Lopulta puhelinkin unohtui jonnekin tai meni rikki. Näin päättelin, kun isä ei enää soittanut samasta tutusta numerosta ja soittokerrat harvenivat.

Isälläni ei ollut enää omaa kotia. Hän oli jonkun toisen asunnossa. Ajattelen äkkiseltään, että asunnon haltija ei pitänyt enää asuntoa kotinaan, kun päästi sinne uusia tuttavuuksia nurkkiinsa vetelehtimään. Tai mistäpä minä mitään tiedän – ehkä asunnon haltija oli iloinen saadessaan seuraa yksinäisyyttä kaikuvaan koppiinsa. Yksi ihmisen perustarpeista kun on olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Kun isällä oli oma koti, hänkin mielellään kutsui sinne kavereitaan iltaa viettämään.

Mietin, että isä sai asunnossa toisten asunnottomien tavoin juomansa jonkun jääkaappiin ja ehkä toisinaan söikin jotakin. Kun isällä oli koti, hän joi pari saunakaljaa vuodessa ja lounaan hän söi joka päivä tasan klo 13.

Asunnottomalla isällä meni luultavasti rutkasti aikaa välien selvittelyihin ja neuvotteluihin siitä, missä voi yöpyä ja millä ehdoilla. Onko asunnottomilla oikeastaan edes vapaa-aikaa – vaikka helposti ajattelee, että heillä ei muuta olekaan kuin vapaata? Asunnottomathan ovat jatkuvasti menossa jonnekin tai vaihtoehtoisesti jumittavat jossakin, ja elämä on yhtä stressaavaa selviytymistaistelua. Silloin kun isällä oli koti, hän heräsi aamuvarhain, teki työnsä ja vapaa-aikanaan otti rennosti: pelasi korttia, katsoi telkkaria, oli mukana hirviporukassa ja saunoi.

Asunnottomana ei ole välttämättä mahdollisuutta huolehtia hygieniastaan aivan normaalisti. Uskon, että isä on voinut olla viinanhuuruisina päivinään useitakin päiviä peseytymättä. Onkohan asunnottomalla isällä ollut välttämättä enää edes hammasharjaa saati -tahnaa? Kun lemu on käynyt sietämättömäksi, on porukalla ryhdistäydytty, ajettu parrat ja vaihdettu puhtaat vaatteet peseytymisen jälkeen. Kun isällä oli koti, hän ajoi parran joka aamu, peseytyi hartaasti ja pukeutui oman tyylisiin rentoihin mutta siisteihin vaatteisiin.

Tie kodittomaksi

Ei tullut varmaan yllätyksenä, kun paljastin, että asunnottomalla isällänikin oli joskus ollut koti. Silloin kun isällä oli koti, siellä oli perhe. Kotona oli tietyt tavarat tietyillä paikoillaan ja tutut tuoksut tulivat keittiöstä. Kotona oli tahroja niin ikkunoissa kuin jääkaapin ovessa – ne olivat jättäneet isäni lapset eli minä mukaan lukien. Ja kyllä: tästäkin kodista löytyi komero, johon oli tuupattu kaikki epämääräinen roina. Kun tuli ero ja perhe hajosi, ei se talo ollut enää koti. Enää oli jäljellä vain kolkko liian suuri tila ilman tuttua elämää. Jopa ennen niin elämäntäyteinen roinakomero ammotti tyhjyyttään. Oikeastaan on kai aika tervettä haluta pois talosta, joka oli joskus koti, mutta josta ei enää kodiksi ole.

Miksi isä ei hankkinut uutta asuntoa ja aloittanut puhtaalta pöydältä? Kyllähän isä yritti ja vaihtoi paikkakuntaa. Hän vaihtoi jopa asuinmaansa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt tälläkään kertaa isän suunnitelmien mukaan. Hän joutui jälleen pettymään elämässään ja väliaikaisratkaisuna päätyi ajelehtimaan kodittomana. Välillä isä puhui siitä, että hankkii oman asunnon ja kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Omaan korvaani tilanne vaikutti hyvin näköalattomalta ja toivottomalta. Olin pitkään huolissani ja odotin, milloin tulee se päivä, kun jotain pahaa tapahtuu. Toisaalta isä halusi antaa vaikutelman siitä, että hänellä on kaikki hyvin ja hyvä porukka kasassa. Välillä se toi toivon pilkahduksen itsellekin. Ehkä toivo hänessäkin olisi vielä voinut herätä, kuka tietää…

Päissään sitä ensin porukalla juhlitaan, ilakoidaan ja tanssitaan. On parannettu maailmaa, haukuttu entiset anopit ja kumppanit. On oltu niiiin samaa mieltä kaikesta. Pullo on kiertänyt, on nyökytelty ja halailtu. On kehuttu toisia ja mietitty, miten ne toiset ei vaan tajua. Välillä on nahisteltu ja hieman soitettu suuta. Mutta silti on paiskattu kättä ja jatkettu eteenpäin. Kunnes yhtenä yönä kaikki muuttuu. On ärsyttämistä, mölinää ja tönimistä. Väsyttää eikä jaksa kuunnella. Tässä kohtaa olisi hyvä lähteä kotiin, mutta miten lähdet, jos kotia ei ole. Ei ole tarpeeksi omaa tilaa, ehkä siitä pitää taistella. Jopa väkivallalla. Niin tärkeä on oma tila ja rauha.

Lopulta isäni elämä ja samalla asunnottomuuskin päättyi siihen, että hänet murhattiin suunsoiton päätteeksi. Hänet murhattiin asunnossa, jossa oli muitakin ihmisiä vailla omaa kotia. Sellaisissa asunnoissa käytetään yleensä rutkasti päihteitä. Kodittomuus on jotain niin rankkaa, ettei sitä selvinpäin kestä, luulisin. Toisaalta oma asunto harvemmin pysyy, jos käyttää liikaa päihteitä. Nämä tilanteet ovat niin rankkoja ja monimutkaisia, että kukaanhan ei tällaista elämää tietoisesti valitse. Joskus elämä vaan menee näin.

Mitä asunnottomista pitäisi ajatella?

Meillä kaikilla on ennakkoasenteita ja -oletuksia, niitä on minullakin. Omia ennakkoasenteitaan on kuitenkin hyvä välillä hieman tutkailla. Helposti sitä erehtyy ajattelemaan, että ei kai niitä asunnottomia kukaan kaipaa, tuollahan he vain ajelehtivat aivan turhaan ja rikkovat illuusion täydellisestä maailmasta.

Voin kertoa, että kyllä asunnottomia ihmisiä melko moni kaipaa. Minä olen kaivannut isääni, joka sattui olemaan myös asunnoton, jo 18,5 vuotta. Ja sitä ennen ehdin jo surra ja kaivata useamman vuoden, kun isä teki matkaa kohti asunnottomuutta ja ennenaikaista kuolemaa. Ja ei – maailma ei ole täydellinen. Eikä se muutu paremmaksi silmiä ummistamalla, vaan avaamalla ne ja kohtaamalla toiset ihmiset ihmisinä.

Jos et halua jäädä pelkäksi asunnottomuuden kaukaiseksi pohdiskelijaksi, voit myös tehdä jotakin! Asunnottomien yötä vietetään 17.10.2022. Osallistu A-klinikkasäätiön ja EHYT ry:n Lahjoita lämpöä -kampanjaan neulomalla lapaset tai sukat asunnottomille ja muille vähäosaisille. Vaihtoehtoisesti voit ilmoittautua keräyspisteeksi. Lisätietoa osoitteesta: http://asunnottomienyo.fi/


Toivottavasti isä, siellä jossain, olet vihdoin päässyt kotiin ja sulla on jalassa lämpöiset villasukat. 

Meiju,
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠huomalainen vuodesta 2020