Henkirikosten lisääntyminen näkyy Huomassa

Lisätty: 23.2.2021

Henkirikosten ja niiden yritysten määrä nousi voimakkaaseen kasvuun viime vuoden poikkeuksellisen kevään aikana. Vuonna 2020 poliisi kirjasi 90 henkirikosta, kun edellisenä vuonna niitä oli 74. Erityisen paljon kasvoivat tapon yritysten ja murhien määrä[1].

Tämä huolestuttava kehitys yhdistettynä viime vuonna järjestettyyn vaikuttavuuskampanjaan on aiheuttanut sen, että reilua lisäystä nähtiin myös Huoman jäsen- ja asiakasmäärissä. Vaikka suuri osa vuoden 2020 vertaistukitapahtumista ja ryhmistä piti perua koronarajoitusten vuoksi, Huoman jäsenmäärä kasvoi edellisestä vuodesta 21 % ja toimiston asiakasmäärä 26 %. 

Merkillepantavaa oli, että yhä useammalla Huomaan yhteyttä ottavalla henkilöllä oli läheisen menetyksestä kulunut hyvin lyhyt aika. Aiemmin Huoman toimintaan on tultu mukaan keskimäärin pari vuotta läheisen menetyksestä, mutta viime vuonna joka viides uusista yhteydenotoista tuli henkilöiltä, joilla menetyksestä oli alle kuukausi.

Huomassa voidaan olla tyytyväisiä siihen, että yhdistys tunnetaan paremmin ja henkirikoksessa läheisen menettäneet osaavat hakea tukea järjestöltä. Vertaistukijärjestön kuuluisi kuitenkin tulla läheisen tueksi vasta sitten, kun pahin kriisi alkaa olla ohi. Ensisijaisesti ja välittömästi kuolinviestin saapumisen jälkeen tukea pitäisi saada paikallisilta kriisipalveluilta. Ei saisi syntyä sellaista tilannetta, että kuolinviestin kuultuaan uhrin omainen jää kotiinsa yksin ja päätyy arpomaan netin hakukoneiden avulla, mitä tukea voisi pyytää. Jokaisella kunnalla on velvollisuus tarjota kiireellisiä kriisitukea, ja poliisilla sekä pelastusviranomaisilla on velvollisuus ohjata uhrin omainen näihin tukipalveluihin.

Kuitenkin viime vuonna muutaman yhteydenoton kohdalla Huoma oli aivan ensimmäinen paikka, josta haettiin apua. Joskus jopa vain pari tuntia poliisin tuoman suruviestin jälkeen. Nämä henkilöt ohjattiin saattaen oman kunnan kriisipalveluihin ja Rikosuhripäivystykseen – tahoihin, joita jo tilanteissa paikalla olleet viranomaiset olisivat voineet pyytää avuksi.

Voidaan siis todeta, että maailma ei vieläkään ole valmis. Vaikka joillain paikkakunnilla kriisityö lähtee automaattisesti rullaamaan henkirikoksen tultua ilmi, tosilla seuduilla shokkiin menneet omaiset joutuvat selviämään yksin, kuka mitenkin.

Rikosuhripäivystyksen ja Huoman yhteinen koulutustilaisuuksien sarja keväällä 2021 yrittää omalta osaltaan tasata alueellisia eroja palveluihin ohjaamisessa. Henkirikoksen uhrien omaisia työssään kohtaaville ammattilaisille järjestetään seitsemän alueellista webinaaria, joissa käsitellään niitä asioita, joita uhrin omainen joutuu hoitamaan, sekä tarjotaan tietoa traumasta selviytymistä tukevista tekijöistä.

Ei maailma tälläkään valmiiksi tule, mutta jospa edes muutama uhrin omainen saisi avun heti.

Terhi Kantanen, 
kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattori
Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry