Kriisiapu

Sosiaali- ja kriisipäivystys

Sosiaali-ja kriisipäivystys on ensisijainen auttaja kiireellisissä, yllättävissä ja järkyttävissä elämäntilanteissa sekä yksilöille että perheille. Sosiaali- ja kriisipäivystykseen voi olla yhteydessä välittömästi tiedon läheisen kuolemasta saatuaan, mutta myös myöhemmin avuntarpeen ilmetessä. 

Oman kunnan sosiaali- ja kriisipäivystykseen voi soittaa ympäri vuorokauden. Numeron löydät hakemalla “sosiaali- ja kriisipäivystys + oman kunnan nimi”.

Sosiaali- ja kriisipäivystykseen saa yhteyden myös soittamalla yleiseen hätänumeroon 112. Myös sairaalan tai terveyskeskuksen akuuttivastaanotot voivat ohjata sosiaali- ja kriisipäivystykseen.

Joillakin paikkakunnilta on oma vain virka-aikaan auki oleva sosiaali- ja kriisipäivystys. Virka-ajan jälkeen apua saa isompien paikkakuntien ja alueiden sosiaali- ja kriisipäivystyksistä.

Kriisikeskukset

Kriisikeskuksissa voit saada keskusteluapua henkilökohtaisesti, tai yhdessä puolisosi tai perheesi kanssa. Vastaanotolle voi hakeutua ilman lähetettä varaamalla ajan suoraan kriisikeskuksesta. Tapaamiset ovat luottamuksellisia ja yksityisyyttä kunnioittavia. Kriisikeskuksessa voi asioida nimettömänä ja palvelut ovat maksuttomia. Palvelua tarjotaan myös maahanmuuttajille: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai tarvittaessa tulkin välityksellä. Kriisivastaanotoilla neuvotaan tarvittaessa palveluiden hakemisessa. 

Kriisikeskuksia toimii 22 paikkakunnalla. Oman aluen kriisikeskuksen löydät osoitteesta mieli.fi/kriisikeskusverkosto. Kriisikeskusten verkostoa koordinoi MIELI ry.

Muu kriisiapu