Huoman kokemusasiantuntijoita mukana elokuvakiertueella

10.2.2022

Mina Laamon Surunkesyttäjät on dokumentaarinen elokuva surun kohtaamisesta, muutoksesta ja luopumisesta, rakkautta unohtamatta. Filmille kuvattu visuaalisesti sykähdyttävä elokuva esittää surun toisin kuin mihin olemme tottuneet; suru ei olekaan jotakin, mistä olisi pyristeltävä nopeasti yli ja eroon, vaan mielen hidas prosessi selvitä elämän muutoksista.

Katso elokuvan traileri.⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Elokuvalla on erikoisnäytöksiä 24.2. alkaen ympäri Suomea. 

Erikoisnäytösten lisäksi Surunkesyttäjät on myös Finnkinon ohjelmistossa yhdeksällä paikkakunnalla.

Erikoisnäytökset on järjestetty yhdessä surujärjestöjen kanssa. Näytösten jälkeen ohjaaja Mina Laamo keskustelee elokuvasta ja elokuvan teemoista surujärjestöjen edustajien ja/tai kokemusasiantuntijoiden kanssa. Surujärjestöjä ovat Huoman lisäksi Surunauha ry, Nuoret lesket ry sekä KÄPY - lapsikuolemaperheet ry. Lippuja näytöksiin myy elokuvateatterit.  

Erikoisnäytösten jälkeen yleisön kanssa keskustelemassa ohjaaja Mina Laamo, surujärjestöjen edustajia ja/tai kokemusasiantuntijoita kaupunkikohtaisesti. Poikkeuksena 2.3. Helsingissä järjestetty näytös, joka on järjestetty yhdessä Dokumenttikilta ry:n kanssa ja keskittyy elokuvan tekemiseen. Kaikkiin näytöksiin myydään lippuja teatterikohtaisesti.

Huoman kokemusasiantuntijoita on paikalla Turun, Jyväskylän ja Oulun näytöksissä.

  • To 24.2. KARKKILA: KINO LAIKA, klo 18.00, liput: 12,-
  • Su 27.2. HELSINKI: ORION, klo 14.00, liput: 11,-
  • Ma 28.2. TURKU: KINO DIANA, klo 18.00, liput: 10,-
  • Ke 2.3. HELSINKI: ORION / DOKKARIKLUBI, klo 17.00, liput 11,- / 9,-
  • To 3.3. TAMPERE: ARTHOUSE CINEMA NIAGARA, klo 18.30 liput: 11,-
  • Ma 7.3. LAHTI: KINO IIRIS, klo 18.00, liput: 11,-
  • Ke 9.3. ESPOO: KINO TAPIOLA, klo 17.30, liput: 11,-
  • Ti 15.3. JYVÄSKYLÄ: KINO AURORA, klo 17.00, liput: 12,- / 10,-
  • Ke 23.3. OULU: ELOKUVATEATTERI STAR, klo 18.00, liput: 11,-
  • To 24.3. KUOPIO: KINO KUVAKUKKO, klo 15.00, liput: 8,50,-