Iltapäivälehdelle huomautus henkirikoksen uhrin äidin yksityisyyden loukkaamisesta

14.10.2026

Ilta-Sanomat on saanut Julkisen sanan neuvostolta (JSN) huomautuksen tammikuussa 2026 julkaisemastaan jutusta, johon lehti oli kopioinut aineistoa suoraan henkirikoksen esitutkintapöytäkirjoista. Uutisesta syntyi vaikutelma, että uhrin äiti olisi antanut haastattelun, vaikka todellisuudessa kyse oli asioista, joita äiti oli kertonut poliisille rikoksen tutkinnan alkuvaiheessa.

Julkisen sanan neuvosto totesi päätöksessään, että vaikka esitutkinta-aineisto on julkista, kaikkea siitä ilmi tulevaa ei kuitenkaan ole asiallista julkaista. Esitutkinta-aineisto sisältää usein arkaluonteista tietoa, jonka julkaiseminen on omiaan pahentamaan uhrin läheisten kärsimystä.

Ilta-Sanomien katsottiin rikkoneen Journalistin ohjetta, jossa todetaan, että myös julkisia tietoja käsiteltäessä on otettava huomioon yksityisyyden suoja ja kuolemantapaukseen liittyvässä uutisoinnissa on aina noudatettava hienotunteisuutta.

Päätös JSN:n nettisivuilla: 10461/UL/26 – JSN