Ryhmänohjaajat

Huoman ryhmiä ohjaa työpari: vapaaehtoinen vertaisohjaaja sekä ammattilainen, jolla on kokemusta tai ammattitaitoa suru- tai vertaistukiryhmien ohjaamisesta. Ryhmänohjaajat suunnittelevat ja toteuttavat ryhmän ohjelman melko itsenäisesti, mutta saavat tukea Huoman koordinaattorilta.

Ryhmänohjaajille korvataan matkat ryhmätapaamisiin, sekä kulut ryhmään tehdyistä hankinnoista.

Jos olet kiinnostunut ryhmänohjaajan tehtävästä Huomassa, ottamalla yhteyttä koordinaattoriin 050 401 2230 tai koordinaattori@huoma.fi

Vertaisohjaaja

Vertaisohjaajat huolehtivat ryhmien käytännön järjestelyistä, kuten tarjoilusta ja tilavarauksista, sekä ohjelman suunnittelemisesta yhdessä ammattilaisohjaajan kanssa. 

Vertaisohjaaja näyttää omalla esimerkillään, että läheisen menettämisen jälkeen elämä voi jatkua, vaikka se on muuttunut.

Vertaisohjaajat koulutetaan Huoman omissa tai surujärjestöjen yhteisissä koulutusviikonlopuissa. Vertaisohjaajalla on kulunut jo muutama vuosi omasta menetyksestä, jotta hän pystyy toimimaan tukena muille henkirikoksessa läheisen menettäneille.

Vertaisohjaaja pitää kirjaa ryhmän toiminnasta ja raportoi siitä sähköisellä lomakkeella kahdesti vuodessa. Raportointi on tärkeää, jotta ryhmien toiminnasta voidaan kertoa rahoittajalle ja saada tukea jälleen seuraavan vuoden toimintaan.

Huoman koordinaattori tukee ryhmänohjaajia etänä sekä järjestää lisäkoulutuksia ja työnohjausta. Ryhmänohjaajat voivat tavata toisiaan näissä tilaisuuksissa ainakin etänä useita kertoja vuodessa.

Ammattilaisohjaaja

Ammattilaisohjaajalla voi olla omakohtainen kokemus läheisen menettämisestä henkirikoksen uhrina, mutta se ei ole välttämätöntä. Ammattilaisohjaaja tukee vertaisohjaajaa ja ohjailee keskustelua niin, että se pysyy kaikille ryhmän kävijöille turvallisena.

Tehtävä sopii esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan tai seurakuntien työstä kokemusta keränneelle, taikka näiden alojen loppuvaiheen opiskelijalle. Myös psykoterapeuttiopiskelijalle Huoman ryhmän ohjaus voi sopia vaikka ryhmämuotoiseksi harjoitteluksi.

Koulutustaustalla ei kuitenkaan ole merkitystä, tärkeintä on kyky kohdata ihmiset rauhallisesti ja lempeästi.

Huoman koordinaattori antaa perehdytyksen tehtävään ja tarvittaessa tukee etänä. Ryhmien ammattilaiset voivat tavata toisiaan etätapaamisissa, joita järjestetään 1-2 kertaa vuodessa.