Huoman historiaa
Kuntoutuskurssista perustamiskokoukseen
Ajatus henkirikoksen uhrien läheisten yhdistyksestä heräsi Suomen Mielenterveysseuran varhaiskuntoutuksen pilottikurssilla vuonna 1997 Kittilän Levillä. Kurssille osallistui henkirikoksen uhrien läheisiä yhdessä itsemurhassa läheisensä menettäneiden kanssa. Hyvin nopeasti kurssilla kävi kuitenkin selväksi, että näiden kahden läheisryhmän kokemukset surusta ovat hyvin erilaiset.
Mielenterveysseuran kuntoutussuunnittelija Elisa Lehtonen oli mukana järjestämässä ensimmäistä pilottijaksoa.
Hän kertoo Huoma-lehdessä 1/2020 valmistautuneensa kurssiin huolella, mutta huomanneensa valmistautumisensa olleen riittämätöntä: "Ymmärsin, ettei ole mitään oikeita sanoja, fraaseja tai repliikkejä, joilla voisin vaimentaa vihaa ja syyllisyyttä tai lohduttaa pois sitä ääretöntä surua, joka oli heitä kohdannut. Oivalsin, että autan vain antamalla tilaa, turvallisuutta ja rauhaa yrityksille sanoittaa niitä tunteita ja kokemuksia, joita oli lähes mahdoton pukea sanoiksi."
Myös Mielenterveysseurassa ymmärrettiin tarve erityisesti henkirikoksen uhrien läheisille suunnatun kuntoutuksen järjestämiseen. Kuntoutuskurssi toteutuikin kolmena kuntoutusjaksona vuosina 1999–2000. Ensimmäisessä kuntoutuksessa kesäkuussa 1999 oli mukana seitsemän kurssilaista, joiden kesken syntyi vahva ymmärrys siitä, että henkirikoksen uhrien läheiset tarvitsevat toisiaan. Kurssin viimeinen kokoontuminen järjestettiin Imatran kylpylässä, ja kurssin päätteeksi pidettiin yhdistyksen perustava kokous 4.5.2000. Paikalla oli kymmenen ihmistä.
Yhdistyksen perustamiskirja kirjoitettiin käsin, ja siinä lukee yksinkertaisesti: "Me allekirjoittaneet olemme perustaneet Henkirikoksen uhrien läheiset nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt."
Patentti- ja Rekisterihallitus rekisteröi yhdistyksen 19.9.2000 nimellä Henkirikoksen Uhrien Läheiset ry. Yhdistyksen kotipaikaksi merkittiin Viitasaari, sillä yhdistyksen ensimmäinen sihteeri ja rahastonhoitaja asuivat siellä. Yhdistyksen aktiiviset toimijat olivat silloin ja ovat nyt hyvin eri puolilta Suomea. Nykyisin yhdistyksen kotipaikka on Oulu.
Julkilausuma HRLU-läheisten puolesta
Jo alusta lähtien yhdistys otti vahvasti kantaa henkirikosten uhrien läheisten asemaan. Perustamiskokouksessa annetussa julkilausumassa vaadittiin läheisten aseman parantamista yhdeksällä tavalla. Vetoomuksessa vaadittiin monin eri tavoin henkistä ja taloudellista tukea sekä oikeussuojan parantamista.
Osa vaatimuksista on kahdenkymmenen vuoden aikana toteutunut yhdistyksen oman toiminnan kautta: tarjoamalla vertaistukea, kouluttamalla kokemusasiantuntijoita ja vaikuttamalla lainsäädäntöön ja mediaan.
Osa vaatimuksista puolestaan ei ole toteutunut: yhä edelleen rikostuomioiden kohdalla koetaan epäoikeudenmukaisuutta esimerkiksi suhteessa siihen, miten rikoksen ensikertalaisuus määritellään, ja miten se vaikuttaa rangaistuksiin. Myös oikeuden määräämien korvausten saaminen on edelleen hankalaa, jopa mahdotonta, kuten kärsimyskorvausten kohdalla.
Sitoutunutta vertaistoimintaa
Ensimmäiset kuusi vuotta yhdistys käytti lyhennettä HRUL. Alkuvaiheessa toiminta oli pienimuotoista. Yhdistykselle oli kuitenkin selvästi ollut suuri tarve, sillä kahdessa vuodessa yhdistyksen jäsenmäärä kymmenkertaistui, seitsemästä seitsemäänkymmeneen.
Yhdistyksen kokouksia ja virkistäytymistapahtumia pidettiin eri puolilla Suomea, niin Kotkassa, Tampereella, Kuopiossa kuin Rovaniemelläkin. Kokousten yhteydessä järjestettiin myös muuta toimintaa, kuten tukihenkilökeskusteluita, nuotioiltoja, ulkoilua ja yhteisruokailuja, mutta myös shiatsu-hierontaa, vyöhyketerapiaa ja joogaa. Tapahtumiin kutsuttiin Rikosuhripäivystyksen ja Mielenterveysseuran edustajia, kriisityöntekijöitä, psykologeja ja esimerkiksi vankilapastoreita ja diakoneja.
Kriisityöntekijä Pirjo Lehmuskoski, piti esitelmän kriiseistä ja kriisitukitoiminnasta Rovaniemen ensimmäisessä vertaistukiviikonlopussa. "Yksi vapaaehtoinen järjesti Rovaniemen vertaistukiviikonloput yksin. Se oli semmosta kotikutoisempaa ja talkoohenkistä. Rahaa ei ollut hirveämmin. Ohjelmat koostuivat ryhmässä keskustelusta ja jakamisesta."
Toiminnan pyörittämisen piti oli luovaa. Esimerkiksi yhdistyksen esitteitä jaettiin jäsenille kokouksissa ja vertaistukiviikonlopuissa, jotta jäsenet veisivät niitä omien paikkakuntiensa kriisikeskuksiin, poliiseille ja muille tahoille. Esitteiden lähettäminen ympäri Suomen olisi ollut liian kallista.
Yhdistys haki jatkuvasti rahoitusta mm. tukihenkilökoulutuksiin, mutta avustukset olivat pieniä ja harvassa. Toiminnan järjestäminen omalla riskillä ja sirpaleisen rahoituksen haaliminen sieltä täältä oli yhdistyksen aktiiveille hyvin kuormittavaa. Kun yhdistyksen toimintaan mentiin mukaan liian pian menetyksen jälkeen, se vei myös aktiiveilta valtavasti voimavaroja. HRUL kuitenkin koettiin niin tärkeäksi, että monet heittäytyivät täysillä yhdistystoimintaan omaa suruprosessia ajattelematta.
HUOM! -projekti skaalasi toimintaa isommaksi
Vuonna 2005 HRUL:n vertaistukiviikonlopussa oli mukana Jyväskylän mielenterveysseuran suruprojektin Anne Laimio sekä musiikkiterapeutti Risto Räsänen. Näiden ammattilaisten avulla HRUL alkoi hakea hankerahoitusta ja sai viimein suuren avustuksen henkirikoksen uhrien läheisten tuen kehittämiseen.
Huom!-projekti alkoi huhtikuun alussa vuonna 2006 ja Räsänen palkattiin projektin osa-aikaiseksi projektipäälliköksi. Projektin tavoitteena oli edistää läheisten selviytymistä ja ehkäistä syrjäytymistä ja työkyvyn menetystä vertaistuen avulla. Olemassa olevien vertaistukiryhmien toimintaa tuettiin ja käynnistettiin uusia ryhmiä. Yhteensä projekti kesti neljä vuotta, ensin keväästä 2006 kevääseen 2009 ja sitten jatkorahoituksen turvin vuoden 2010 maaliskuuhun.
Projekti teki yhdistyksestä kansallisen toimijan. Ennen projektiakin yhdistys toki toimi koko maassa, mutta toiminta oli ollut yksittäisten aktiivien varassa. Projektin aikana organisoitiin auttavan puhelimen toimintaa, rekrytoitiin jäsenistöstä ihmisiä tukihenkilöiksi ja vertaisryhmien ohjaajiksi sekä toteutettiin vertaisohjaaja- ja tukihenkilökoulutus. Projekti järjesti vertaistukiviikonloput sekä seminaareja ja koulutustilaisuuksia eri ammattilaisryhmille, jotka kohtaavat henkirikoksen uhrien läheisiä. Vertaistukiviikonloppujen ohjelma alettiin järjestää siten, että ne vastasivat Kelan määrittämiä sopeutumisvalmennusten vaatimuksia. Sen ansiosta tuli mahdolliseksi saada yhdistyksen viikonlopuista Kelan matkakorvausta.
Projektin ansiosta oli mahdollista parantaa tiedotusta sekä jäsenille että ulkopuolisille. Yhdistyksen nimikin muuttui. Aiemmin käytössä olleen HRUL-lyhenteen sijaan yhdistyksen kutsumanimeksi tuli vuonna 2006 Huoma.
Yhdistykselle otettiin vuonna 2007 käyttöön logo, joka kuvaa neljää halaavaa ihmistä ylhäältä päin. Se noudattaa yhdistyksen mottoa "Meillä halataan" ja symboloi eri ikäisten ihmisten piiriä, joka tukee toisiaan.
Huoman jäsenmäärä lähes tuplaantui Huom! -projektin aikana. Projektin aikana yhdistyksestä tuli myös entistä vahvemmin henkirikoksen uhrien läheisten edunvalvoja, joka edustaa kaikkia läheisiä, ei pelkästään yhdistyksen jäseniä.
Projektin aikana käynnistettiin myös henkirikoksen uhrien läheisten selviämistä koskeva tutkimus, jonka toteutti psykologi, kriisiterapeutti Soili Poijula. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella. Tutkimus Henkirikosuhrien perheenjäsenten selviytyminen, mielenterveys ja kokemukset tuesta ja palveluista julkistettiin kesällä 2010. Tutkimuksessa ilmeni, että ne läheiset, jotka olivat yhdistyksen toiminnassa mukana, kokivat saaneensa merkittävästi apua vertaistuesta.
Toiminta vakiintuu
Yhdistyksen toiminnan laajentuessa työmäärä ja työn haastavuus kasvoivat. Huom!-projektin myötä yhdistyksen toiminta oli vakiintunut ja ammattimaistunut, minkä vuoksi yhdistys tarvitsi projektin päätyttyä vapaaehtoistyön lisäksi myös rakenteita ja varoja.
Vuonna 2010 RAY myönsi yhdistykselle toiminta-avustuksen, jonka turvin oli mahdollista palkata osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi oululainen Seppo Alaruikka. Yhdistykselle myönnettiin myös kohdennettua avustusta kuntoutusviikonloppujen kustannuksiin. Toiminnanjohtajan työn tärkeimmiksi tavoitteiksi tulivat sidosryhmäyhteistyön kehittäminen ja tunnettuuden lisääminen.
Toiminta-avustusta myönnettiin seuraavanakin vuonna, minkä ansiosta oli mahdollista vuokrata toimitila Oulusta Rantakadulta. Vuoden 2011 alusta Huoma sai uuden toiminnanjohtajan, kun Taina Turunen aloitti työssään. Yhdistyksen toiminta oli tuolloin jo siinä määrin vakiintunutta, että vertaisryhmiä oli useilla paikkakunnilla ja vertaistukipuhelinkin toimi kahtena iltana viikossa.
Syksyllä 2012 Huoman toimisto muutti Oulun Hyvän Mielen Talolle Puusepänkadulle Myllytulliin, ja Sanna Kalajanniska korvasi Turusen osa-aikaisena toiminnanjohtajana. Kalajanniskasta tuli hallituksen jäsenten rinnalle tärkeä yhdistyksen julkinen kasvo, joka mediassa puhuu henkirikoksen uhrien läheisten puolesta.
Toiminnanjohtajan tehtävä muuttui täysipäiväiseksi vuonna 2014. Yhdistyksen toiminta muotoutui tuona vuonna kriisiauttamisen suuntaan, sillä toimistolle oli vuoden mittaan soittanut useita ihmisiä, joiden läheisen menetyksestä oli kulunut vain muutamia päiviä. Soittajat eivät etsineet vertaistukea, vaan apua kriisiin ja käytännön asioiden hoitamiseen.
Tuolloin keskusteltiin, tulisiko Huoman toimintaa laajentaa kriisiauttamiseen. Todettiin, että kriisiauttaminen ei kuulu yhdistyksen tavoitteisiin, mutta yhdistys voi tarjota apua palveluohjauksen avulla. Vuonna 2015 Huomalle saatiin palkattua toinen työntekijä RAY:n avustuksella. Kriisi- ja vapaaehtoistyön koordinaattorin tehtäviin kuuluu asiakkaiden ohjaaminen oman paikkakunnan palveluiden piiriin sekä tiedottaminen.
Yhdistyksen merkitys tunnustettiin myös yhteiskunnallisella tasolla, sillä yhdistys sai vuonna 2015 RAY:n myöntämän Vaikuttavaa!-tunnustuksen vaikuttavasta ja tuloksellisesta järjestötyöstä.
Vuonna 2020 Huoman jäsenmäärä nousi ensimmäisen kerran yli 200 henkeen. Toiminnan laajetessa yhdistykselle saatiin kolmas työntekijä hoitamaan järjestösihteerin tehtäviä. Samana vuonna Huoma vietti 20-vuotisjuhlia vaikuttavuuskampanjan, koulutuskiertueen ja dokumenttielokuvan voimin.
Tärkeintä yhdistyksessä oli alun alkaen jäsenten toisilleen antama vertaistuki. "Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on tukea henkirikoksen uhrien läheisiä jakamalla tietoa sekä mahdollisuuksia kokemusten ja tuntemusten vaihtoon ja edistää henkirikosten uhrien läheisten selviytymistä ja eheytymistä, sekä sairastumisen, työkyvyttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemistä", lukee yhdistyksen säännöissä. Yhdistyksen tarkoitus ei ole sen historian aikana muuttunut.
Lähde: Toivon vahvat siivet – Henkirikoksen uhrien läheisten vertaistukitoimintaa 20 vuotta, Jenny Kangasvuo, julkaisuvuosi 2020