Huoman 21-vuotisjuhlaviikonloppu

Henkirikoksen uhrien läheiset HRUL ry:n perustettiin Imatralla 4. toukokuuta vuonna 2000. Koronan vuoksi 20-vuotisjuhlat siirtyivät, mutta keväällä 2021 yhdistyksen 21-vuotista taivalta yritetään taas juhlia Hankasalmella vertaistukiviikonlopun merkeissä.  

Kuusen käpyjä js oksia

Vertaistukiviikonloppua vietetään iloisissa juhlatunnelmissa. Toki yhteinen kokemus menetyksestä on läsnä, mutta päähuomio kohdistetaan yhteisöllisyyteen ja kaikkeen hyvään, mitä Huoma on saanut aikaan. Juhliin on kutsuttu jäsenten lisäksi vaikuttajia ja vertaisia vuosien varrelta. Viikonloppu sopii parhaiten niille, jotka ovat jo aiemmin osallistuneet johonkin Huoman vertaistoimintaan. Viikonlopun ohjelmassa on saunomista, työpajoja, juhlapuheita, musiikkia ja tanssia. Ohjelma on suunnattu aikuisille, eikä Huoma järjestä tällä kertaa lastenhoitoa.

Ilmoittautuminen juhlaviikonloppuun avataan tammikuussa 2021. 

Huom! Jos olit ilmoittautunut toukokuun 2020 peruuntuneeseen juhlaan, ilmoittautumisesi on yhä voimassa, ellet ole pyytänyt maksun palautusta.